Sosiaalinen elämä

Sika viihtyy pienessä, tuttujen yksilöiden muodostamassa ryhmässä. Vieraiden yksilöiden liittyminen ryhmään on luonnossa harvinaista, ja sika suhtautuukin vieraisiin sikoihin usein vihamielisesti.

Villisiat, samoin kuin eri puolilla maailmaa tavattavat villiintyneet kesysiat, elävät yleensä pieninä ryhminä, joissa on tyypillisimmin kahdesta kuuteen täysikasvuista emakkoa jälkeläisineen. Useimmiten ryhmän muodostavat emo ja osa sen aikuistuneista tyttäristä.
Synnytyksen ajaksi emakko vetäytyy erilleen laumasta ja palaa siihen porsaidensa kanssa näiden ollessa runsaan viikon ikäisiä. Täysikasvuiset urokset elävät yleensä yksin tai pieninä ryhminä, jotka eivät ole yhtä pysyviä kuin naarasryhmät. Ryhmän sisällä vallitsee arvojärjestys, joka määräytyy suurimmaksi osaksi koon ja iän mukaan.[1]

Siat tunnistavat tutut yksilöt ennen kaikkea hajun perusteella. Näkö on niille vähemmän tärkeä aisti, mutta hajujen lisäksi äänillä on niiden maailmassa suuri merkitys. Sekä villi- että kesysialla on suuri määrä erilaisia ääniä, joilla ne viestivät keskenään. Niihin lukeutuvat muun muassa varoitusääni ja erilaiset yhteydenpitoäänet. Osa sikojen monista äänistä on sellaisia, joiden merkitystä tiede ei vielä täysin tunne.[2]

 

Kuva: Seppo Parkkinen

Lähteet:

1, 2: Jensen, P. et al: The welfare of intensively kept pigs. Report of the Scientific Veterinary Committee. Scientific Veterinary Committee of the European Commission, Animal Welfare Section, 1997. 190 s.