Lämmönsäätely

Sian oma ruumiinlämmön säätely on melko tehotonta, joten sen on päästävä valitsemaan erilämpöisten ympäristöjen välillä pitääkseen oma olonsa sopivana.

Kuumalla säällä sen on päästävä kostealle alustalle tai vähintään betonille.

Viileällä säällä se kaipaa paksua kuivikealustaa tai vähintään parsimattoa makuualustaksi.

Sika kärsii lämpöstressistä herkemmin kuin muut kotieläimet. Lämpimällä säällä sian on päästävä viilentämään ihonsa jollakin, koska muuten sille tulee helposti tukalan kuuma. Luontaista vastaavissa oloissa sika hoitaisi asian hakeutumalla veteen tai mutaan, jolloin nahan kastuminen johtaa liian lämmön pois sen elimistöstä. Sika ei mielellään koske ulosteisiinsa, mutta jos karsinassa ei ole tarjolla mitään muuta kosteaa, se joutuu kuumalla säällä voittamaan vastenmielisyytensä ja kierimään niissä olonsa lievittämiseksi. Seurauksena se likaa sekä itsensä että karsinan. Hyvä ratkaisu tähän ovat sikaloita varten kehitetyt sikasuihkut.[1]

Viileällä säällä sika kohtaa vastaavasti sen ongelman, että se on esi-isäänsä villisikaan nähden melko karvaton, jolloin kylmällä betonilattialla makaaminen tuntuu epämiellyttävältä. Paras ratkaisu onkin, että vähintään osa lattiasta on peitetty paksulla kerroksella olkea tai muuta kuiviketta, joka auttaa lepäävää sikaa pysymään lämpimänä. Suotavinta on, että sikojen ulottuvilla on erilaisia alustoja, joista ne voivat valita. Jos koko sikojen käytössä oleva alue on kuivikkeen peitossa, ne saattavat kärsiä lämpöstressistä kesällä.[2]

Kuva: Markku Alanko 

Lähteet:

1, 2: Anna Valros: ”Sika. Sosiaalinen käyttäytyminen”. Teoksessa Anna Valros, Hanne Teräväinen ja Jukka Helin (toim.): Hyvinvoiva tuotantoeläin. ProAgria Maaseutukeskusten Liitto , Otava Kirjapaino, Keuruu 2005.