Pihatot

Pihatto antaa eläimille enemmän liikkumatilaa ja mahdollisuuden monipuolisempien ympäristöjen luomiseen kuin karsina. Pihatossakin toimivuuden kannalta ratkaisevaa on oikea suunnittelu, riittävän väljä mitoitus ja runsas kuivikkeiden käyttö.

Joutilaiden emakoiden pihatot ovat Suomessa vähitellen korvaamassa joutilashäkkien käytön, mikä on hyvä edistysaskel emakoiden hyvinvoinnin lisäämisessä. Emakoiden hyvinvoinnin parantamisen lisäksi etuna on porsimisen helpottuminen sen ansiosta, että emakot ovat joutilasaikanaan saaneet enemmän liikuntaa ja ovat siten paremmassa fyysisessä kunnossa. Niillä emakoilla, jotka elävät joutilasaikansa pihatossa, esiintyy vähemmän porsimisongelmia kuin joutilashäkeissä pidetyillä emakoilla.[1]

Lihasikojenkin kasvatuksessa on kokeiltu purupohjapihattoa, jollainen näkyy viereisessä kuvassa. Jotta kuivike ei kostu liikaa, eläintiheys on tällöin pidettävä pienempänä kuin tavanomaisissa lihasikaloissa.

Kuten muissakin sikalaratkaisuissa, myös pihatoissa hyvä suunnittelu ja tarpeeksi väljä mitoitus ovat tärkeitä tekijöitä pihaton toimivuudelle. Joutilaspihattojen välillä on eroja siinä, paljonko vapaata liikkumatilaa niissä on. Jos tilaa on vain lainsäädännön sallima minimi, aremmat eläimet saattavat pysyä enimmäkseen paikoillaan. Emakoiden runsas liikkumatila edistää paitsi hyvinvointia, myös porsimisten helppoutta. Jos emakot ovat joutilasaikanaan liikkuneet hyvin, niiden porsiminen sujuu helpommin, porsitusapua tarvitaan harvemmin ja maitokuumetta esiintyy vähemmän. Tilan lisäksi liikkumista edistää se, että lattia ei ole liukas. Kiinteä makualue mahdollistaa kuivikkeen käytön, joka puolestaan lisää emakoiden hyvinvointia merkittävästi.[2] Kokoritiläpihatossakin kiinteän makuualueen voi järjestää jälkikäteen esimerkiksi parsimattojen avulla.

Pihatossakin suotavin ratkaisu on se, että koko lattia ei ole kuitenkaan peitetty kuivikekerroksella. Tällöin emakoille voidaan järjestää myös alue, jossa ne voivat viilentää itseään kesähelteellä, vähintäänkin makaamalla paljaalla betonilla tai mieluiten järjestämällä mahdollisuus ihon kostuttamiseen.[3]

Pihattoja on Suomenkin oloissa usean tyyppisiä. Puru- tai olkipohjapihatossa on paksu puru- tai olkikerros, joka osittain kompostoituu. Kuivikekerros käännetään säännöllisesti, ja kuiviketta lisätään samalla. Koko pohja vaihdetaan vuosittain. Jos pohjana on purua, emakoille annetaan sen lisäksi olkea syötäväksi päivittäin. Pohja antaa eläimille tekemistä, kun ne voivat tonkia ja pureskella, sekä tarjoaa lämpimän makuualustan. Tällainen pihatto toimii hyvin silloin, kun se suunnitellaan ja hoidetaan oikein. Tilaa tarvitaan vähintään kolmisen neliömetriä emakkoa kohti. Yleensä myös lisälämmitys on tarpeen, ja ilmanvaihto on suunniteltava puru- tai olkipohjaa silmälläpitäen. Jos suunnittelussa tai hoidossa on puutteita, seurauksena on ongelmia, kun kuivike pysyy märkänä ja ilmanlaatu heikkenee.[4]

Toinen erittäin hyvä pihattotyyppi on sellainen kuivikepihatto, jossa on lantakouru tai osaritilä. Pihattoon sisältyy kovapohjainen ruokinta-alue ja mahdollisesti lantakäytävä ja lisäksi laaja kuivikealue, joko paksu kestokuivike kuten edellä tai ohuempi, useammin vaihdettava kuivikekerros.[5]

Osaritiläpihatto ilman kuivitettua aluetta on parempi kuin joutilashäkit, mutta niissä on kuitenkin muun muassa jalkavammariskejä, jos lattiat ovat liukkaat. Jotta tällainen pihatto toimisi, emakoiden on saatava joka tapauksessa vähintään pieni määrä kuivikkeita. Silloin kun lannanpoisto on järjestetty putkien kautta, eikä kuivikkeita käytetä putkien tukkeutumisen välttämiseksi, pihatosta tulee helposti ongelmallinen. Kuivittamattomien pihattojen varjopuolia ovat muun muassa jalkavaurioiden yleisempi esiintyminen ja huonompi eläinten viihtyvyys, kun pihatosta puuttuu pehmustettu makuualusta sekä tongittava ja pureskeltava aines.[6]

Hyvä opas emakkopihaton suunnitteluun ja hoitoon on KMVET-lehden liitteenä ilmestynyt, asiantuntijavoimin kirjoitettu Emakkosikalan pihatto-opas, jonka saa ladattua myös verkosta.

 

Kuva: Anssi Timonen

 

Lähteet:

1, 4, 5, 6: Mari Heinonen ja Pirjo Mälkiä (toim.): Emakkosikalan pihatto-opas. KMVET-lehden erikoisliite. Tampere 2001, 46 s.

2: Anna Valros: ”Sika. Sosiaalinen käyttäytyminen”. Teoksessa Anna Valros, Hanne Teräväinen ja Jukka Helin (toim.): Hyvinvoiva tuotantoeläin. ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, Otava Kirjapaino, Keuruu 2005.

3: Jensen, P. et al: The welfare of intensively kept pigs. Report of the Scientific Veterinary Committee. Scientific Veterinary Committee of the European Commission, Animal Welfare Section, 1997. 190 s.