Lainsäädäntö

Lainsäädäntö määrittelee minimitason eläinten oloille. Sen avulla pystytään estämään pahimpia olosuhteiden ongelmia. Sikojen todellinen hyvinvointi edellyttää kuitenkin huomattavasti parempia oloja kuin lainsäädännön minimi.

Sikaloiden olosuhteiden minimitason määrittelee Suomessa Valtioneuvoston asetus sikojen suojelusta.

Tarkentavia ohjeita säädösten tulkinnasta antaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Se on määritellyt muun muassa sioille annettavien virikkeiden vähimmäismäärän.

Säädöksissä määritellyt olosuhteet on tarkoitettu minimitasoksi. Eräissä sikaloissa, kuten hyvin suunnitelluissa olkikuivitetuissa emakkopihatoissa, olosuhteet ylittävät minimitason selvästi ja antavat sioille tilaisuuden tyydyttää tärkeimpiä käyttäytymistarpeitaan. Toisaalta suurin osa sioista, kuten valtaosa lihasioista eli lukumääräisesti suurimmasta ryhmästä, on sikaloissa, joiden olot ovat laissa määriteltyjen minimien tuntumassa, ja esimerkiksi virikkeiden määrän osalta ilmenee tapauksia, joissa jäädään lainsäädännön edellyttämän tason alle. Tämä johtuu osittain lihan matalasta tuottajahinnasta, joka aiheuttaa tuottajille paineita rajoittaa kuhunkin yksittäiseen eläimeen panostettavia resursseja, kuten tilan ja virikemateriaalien käyttöä. Toinen syy on se, että osa sikalarakennuksista on suunniteltu niin, että kuivikkeiden ja virikkeiden käyttö niissä on vaikeaa, koska suunnittelijoilla ei ole ollut käytettävissään riittävästi tietoa kuivikkeiden ja virikkeiden tärkeydestä sikojen viihtyvyyden ja muun muassa hännänpurennan ehkäisemisen kannalta.

Tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että pelkkä lainsäädännön minimivaatimusten täyttäminen ei vielä takaa sitä, etteikö esimerkiksi lihasikalassa vallitsisi merkittävä hännänpurentariski tyydyttymättömien käyttäytymistarpeiden takia. Merkittävä syy tähän on lainsäädännön historiallinen tausta. Lainsäädäntö on määritelty elinkeinossa vallinneen tavanomaisen käytännön mukaan, minkä jälkeen olosuhdevaatimuksiin on tehty pieniä muutoksia asteittain. Monet sikalaelinkeinossa vallitsevat käytännöt, kuten emakkohäkit ja ritilälattiat, ovat kuitenkin peräisin ajalta, jolloin ei ollut vielä tutkimustietoa sikojen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä eikä käyttäytymishäiriöiden kuten hännänpurennan syistä. Vasta myöhemmin havaittiin, että monet sikaloissa ilmenevistä käyttäytymis- ja terveysongelmista ovat itse asiassa seurausta siitä, että suurin osa sikojen luontaisesta käyttäytymisestä on mahdotonta karsinoiden pienen koon ja ympäristön monotonisuuden takia. Tässä vaiheessa nämä olot olivat kuitenkin ehtineet olla jo pitkään vallitsevana käytäntönä, mistä syystä lainsäädäntökin on muuttanut tilannetta vasta hitaasti.